Sisältövaroitus

  Oletko kuullut uudesta tavasta nauttia elämästä? Se ei vaadi muuta kuin hyppäämisen kalliolta alas. Muutamien sekuntien ajan et huolehdi asuntolainoista, puolison pettämisestä, koiran sairauksista tai rakastajan sukupuolitaudeista. Näiden muutaman sekunnin ajan, silmien rekisteröidessä maan lähestyvän hurjistuttavaa vauhtia, mielesi on varmasti tyhjä kaikesta muusta kuin siitä mitä verkkokalvoillasi on. Näin eletään hetkessä. Tietenkään tämä hetki ei kestä kauaa mutta jos näet elämäsi menevän filminä silmiesi edessä ja se on täynnä kurjuutta, surua ja kamppailua, mitä sitten jos loppukin on huomionhakuisen väkivaltainen? Senhän näkisi olevan luonnostaan tuleva jatkumo ihmiselle jolla ei ole enää vaihtoehtoja. Ruusutkin ovat kauniita ja tuoksuvat hyvälle mutta kukittuaan ne kuihtuvat ja kuivuvat, murenevat maan multaan. Näin on kaiken elämän laita. Näin on kaikkien asioiden laita. Mikä oikeus meillä on määritellä ihmisen omaa oikeutta elämäänsä? Onko joku kenties tasa-arvoisempi kuin

 Rientää rientäen kello, juhlissa on sello, soittaja taianomainen, uskomattoman oloinen. Hän soittaa taivuttaen taivaitten nuotteja tavalla mikä koskettaa väkivaltaisesti jokaisen sielua. Sanon väkivaltaista koska nämä nuotit uppoavat jokaisen sisimpään avaten patojen hanat auki itselle ihmeteltäväksi. Hänelle kappale on tuttu tuhansien toistojen kautta, sormet tietävät tehtävänsä ja empimättä suorittavat lihastyötä mikä yleisölle antaa aiheen rauhaan.  Soittaessaan surullista melodiaa mikä tuo mieleen punaiset mökit ja perunapellot, juhannustanssit ja vappujuhlat kaupungeissa, hän ajattelee mitä tekisi ruoaksi myöhemmin illalla. Alkoholia hän ei juo koska sormien tärinä vie leivän pöydästä. Soittajan arki on kuulijan vapaa-aika. Parhailla nuotit saavat sateenkaaren värin valaisten konserttisalin valollaan, jokainen väri on ympäröity miellyttävään lämpimän valon väriin joka saa kuulijan pois huolistaan

 Tappion karvasta kalkkia, häviäjälle talkkia, tämäkin on turhaa, maailma murhaa. Asioiden huonoksi pano, on koko ajan jano, ei ole vettä eikä mehiläisille mettä. Jos onkin joku tarkoitus, asioiden järjestys, tapahtuu karkoitus, menetyksen edellytys. Auto ajaa kolarin, elämä tekee oharin, siinä taipuu ukko, aamuisin oikea kukko. Onneksi on kaljaa, jotain jolla nostaa maljaa, nyt on olo hyvä, erityisen pyhä.

Sijamuodot väännän, vähän sanoja käännän, rumaa ja rujoa, kohtalaisen ujoa. Pyrin kauneuteen, lopputuloksena likaiseen, ahdistavaan sanaan, vielä jonkun manaan. Kedon täydeltä kukkia, joessa jätkä ohjaa tukkia, hän tahtoo rahaa, tekemättä pahaa. Nostaa tukin rantaan, siitä sen kantaa, markkinoille myyntiin, kauppiaiden syyniin. Kauppias arvioi, renki valvoi, silmiään auki pitäen, paremmasta haaveillen. Parempaa ei tule, koska sitä ei ole, rengin pakko raataa, muuten herra kaataa, pappikin vain paasaa, parreltansa puhuen, silmien loistaen.  Sielun ylennyksestä huutaa, rengillä on luuta, kulunut ja huono, kuten myös koiran kuono. Koirassa ei iloa, ei ylimääräistä kiloa, toinen silmä on sokea mutta muuten on nopea. Kuulo on mennyt, vanhuus edennyt, kuoppaan joutuu rakki, kiinalaisen uusi takki. Siitä tulee piina, onneksi on Niina, kohteena on Kiina ja Alkossa on viina

Sävel kaunis kaikuu yössä, joku onneton on työssä, soinnut komeasti soi ja joku kaiken loi. Ajatuksen vie järveen kesällä missä käenpoikanen on pesällä. Käki kukkuu, humalainen hukkuu, meillä on punkkuu ja jossain joku nukkuu. Takaisin säveleen ikuiseen, kauniiseen ja seesteiseen, soittaja soittaa, onneaan joku koittaa. Rahaa ei saa, kuka muka maksaa, hän soittaa iloksi, hyväksi oloksi. Tekee biisin uuden, suurenmoisen suuren, sitä kansa rakastaa, riistalihojaan pakastaa. Sävel tuo surua, pienen pientä murua, kaikuja ikuisuudesta, tähtitaivaasta suuresta.

 Turha on yrittää, elämä selättää, ilman raivoa tai vihaa, olet pelkkää lihaa. Viha on kuuma, pelkkä hetken huuma, ihmiselle luontainen, luonto on vihainen.  Joten päihteitä käytä, silloin tunteet näytä, muuten ole hiljaa kuin kaikki olis ilmaa. Näin jaksat elää, vaikka ilman nenää, ulkonäkö muka tärkeä vaikka ei olisikaan järkeä päässä tai ulkona säässä. Somea kuluta suuresti, unohda omat juuresi, kännykkä totuuden näyttää ja sitähän kaikki osaa käyttää. Jatka samaa tahtia, kaikki vihaa vahtia, tee joskus jotain uutta mutta älä turhan suurta

 Pisaroina tippuu vesi taivaalta, tempo tuntuu korvissa rauhoittavalta. Istun ikkunan ääressä, katselen ulos ja mietin karvoja sääressä. Mistä kauniit ajatukset kumpuaa vai onkohan niitä ollenkaan? Lätäköitä muodostuu pihalle, maa kestää, ei mene pilalle. Näen vilauksen salamasta, suurenmoisen kavalasta, suuresta kahakasta pilvien takana. Sade piiskaa taloa, jylhän jaloa, ulkovuorilaudat kastuu, ulkona paljastuu sateenkaari joka auringon valossa on ihanasti elossa. Sen pää johtaa kultaan, vai sittenkin vain multaan, sitä kaivamalla saa, no, hyvän kropan vaan. Sade jatkaa tuloaan, ei mene menojaan, menisinkö ulos tanssimaan, iloisesti kastumaan

Auringon paistaessa sulaa lumi maan. Iloa ja valoa siis yritän jakaa. Kevät koittaa, linnut soittaa ja elämä voittaa. Voiko olla iloa ilman viinaa vai onko kirkkaus pelkkää piinaa? Mökkitiet mutaisina, autot hiukan likaisina, eläimet äkkipikaisina sekä puut janoisina. Mikäs tässä eristyksessä kunhan asiat on järjestyksessä. Metsässä on mukava kulkea, kaupungissa pitää hengityskanavat sulkea.

 Telkkarin edessä onnen autuus, unohtui silloin maailman pahuus. Kuluta aikaa, ruudussa on taikaa. Aamulla televisio heti päälle ettei tule lähdettyä heikolle jäälle. Päivällä katselua jatka, jää tekemättä turha matka. Illalla elokuvat tulevat, katso niistä parhaimmat. Yöllä tarjonta heikkenee, kirkkaat valot häikäisee. Unohda uni, jatka aamuun asti. Toista tätä periksiantamattomasti

 Työ tekijäänsä kiittää, kunhan jaksaa niittää mutta milloin se riittää? Ennen pellolla selkää taitettiin, nuoret neidot naitettiin ja mietittiin mihin ne myötäjäisrahat nyt laitettiin. Läppärin ääressä nykyään istutaan, pikkuhiljaa haalistutaan. Elämää ei etsimällä hyväksi saa, se pitää toimia jos haluaa voittaa tai näin ainakin menestyneet kuuluttaa. Kaikille tarjotaan samaa reittiä mutta entä jos se kaikki onkin vaan leikkiä?

 Kinkkua laatikoita paljon lohta, ahmatteja kaikki, mitään ei oo kohta. Suklaata lahjoja reilusti valoa, joista loppujen lopuksi on vähän iloa. Lapset villinä sokeripäissään, kuin olisivat kännissä häissään. Miten reki kulkee kun on musta maa? No linja-autolippuja joulupukki saa. Ei kannata lahjoihin hukkua, parempi on kunhan saa nukkua

 Oli mies mitätön, kalja kalloon kopsahtelevi. Olut ottajalle ohimoon, juoma juopon julkea. Kännissä kärhämän, tappelun taianomaisen. Viinaa viisaan vinttiin, hyvää hyvyyttään hyysäsi. Kello karmean krapulan, aikanansa ajoittuu. Selvä selkeä selittäjä, puhui paskaa päivisin. Ilta iloinen innoittaja, päivämme päättäjä. Revontulet roihuvi, mitättömän miehen mielessä.