XIV

 Se oli synkkä syyskuinen aamu. Minä lähdin kotoani kävellen kohti rantaa missä soutuvene odotti. Olin menossa tarkistamaan kalaverkot. Pääsin veneelle ja huomasin outoja jälkiä hiekassa lähellä venettä. Yleensä samalla rannalla on ollut myös naapurin vene mutta hän oli päättänyt ettei tule käymään mökillänsä muutamaan vuoteen. Hänen nuori vaimonsa ei välittänyt maalla olemisesta joten piti odottaa kunnes kyllästyi akkaan niin paljon että voisi tulla hyvillä mielin yksin maalle, näin hän oli humalassa julistanut. Siinä missä naapurin vene on ollut, olivat jäljet. Pelottavan kokoiset, isot, nelisormiset joissa oli kymmensenttisten kynsien jälki, mittasin ne. Vaikutti siltä kuin jäljet olisi jättänyt joku neljällä rajalla kulkeva eläin. Koin pahan ennakkoaavistuksen ja pohdin kalaverkkojen kokematta jättämistä. 

Pakko se on mennä tai alkaa vaimo kyseenalaistamaan miehuutta ja tekisihän tuota muikkuja itselläkin mieli, pohdin. Työnsin veneen vesille, otin airot käteen ja aloin soutamaan kohti ensimmäistä merkkipoijua. Järven pinta oli rauhallinen, ainoa rauhanrikkoja oli aikojen tasainen tahti. Taivas oli todella synkän näköinen, hetkenä minä hyvänsä alkaisi sataa. Tyhmäähän se on lähteä vesille tällaisella säällä mutta minun oli pakko päästä pois kotoa, ulos tuulettamaan pääkoppaa. Vaimon nalkutus oli alkanut viime viikkoina menemään tosissaan tunteisiin enkä jaksanut riidellä. Mikäköhän silläkin on? Olimme molemmat kolmikymppisiä emmekä kumpikaan halunneet lapsia. Biologinen kelloko sillä on alkanut tikittää, mietiskelin samalla kun pääsin poijun kohdalle. Pysäytin veneen ja nostin verkon esille. Aloin käymään sitä läpi ja nakkelemaan muikkuja ämpäriin. Kymmenen, kaksikymmentä, neljäkymmentä, viisikymmentä. Hyvä saalis.

 Jätin verkot veteen ja lähdin jatkamaan matkaa rantaan kun taivas repesi auki. Parisataa metriä oli jäljellä soudettavaa ja olin jo aivan läpimärkä. Ahdisti ja vitutti. Satuin vilkaisemaan vasemmalle puolelle ja henkeni salpautui. Minua kohti oli tulossa musta olento, se liukui veden päällä neljällä jalalla. Kaksi  pitkillä kynsillä varustettua raajaa olivat pystyssä hirviömäisen, verenpunaisen värisen pään alapuolella. Olennon hampaat olivat kuin valkohailla ja silmien katse oli lukkiutunut minuun. Se katse, se oli lupaus siitä että minä tulen syömään sinut. Tulen kaluamaan luusi ja sisuskalusi. Aivosi maustan suolalla ja pippurilla ja syön perunoiden kanssa. Olin jähmettynyt paikoilleni. Pakokauhu valtasi mieleni. Kun salama iski ja ukkonen jyrisi vähän matkan päässä, paskoin housuuni. Alushousujeni likaantuessa tulin tajuihini ja hyppäsin pois veneestä, aloin uimaan rantaa kohden minkä pystyin. Olin aina ollut nopea uimari ja nyt pakokauhu antoi minulle voimaa mennä ennätysvauhtia kohti rantaa. Olinko tulossa hulluksi? Mikä oli tämä musta olento joka tuli minua kohti? En uskaltanut kääntyä katsomaan. Vähän ennen kun pääsin rantaan minua kylmäsi. Muistin jäljet mitkä olin nähnyt rannassa. Mieleni teki luovuttaa samantein. Tulin rantaan, nousin jaloilleni ja tunsin polttavaa kipua sydämessäni. En ikinä ole kokenut sellaista kipua. Vajoan polvilleni huomaamattani ja näkökenttäni rajat alkavat hämärtyä. Helpottava mustuus valtaa mieleni enkä tunne enää kun ilmeetön kasvoni osuu rannan hiekkaan.